työnäytteet
Kemin Sataman jätti-investoinnit käynnistyvät
Satamaa laajennetaan Metsä Fibren biotuotetehtaan tuotteiden kuljetuksia varten. Ruoppauksen jälkeen rahtialukset, joiden syväys on 12 metriä, voivat liikennöidä satamassa.
KEMIN SATAMA OY investoi 42 miljoonaa euroa satama-altaaseen ja uuteen laituriin. Investointi on mittavin satamayhtiön historiassa ja se kohdistuu Kemin Sataman Ajoksen satamanosaan.
Satamayhtiön lisäksi Ajoksessa omia hankkeitaan ovat käynnistämässä Metsä Fibre, joka rakentaa satamaan uuden sellun välivaraston, sekä Väylävirasto, joka on ilmoittanut syventävänsä Ajoksen väylän nykyisestä 10 metristä 12 metriin. Väyläviraston hankkeen kustannusarvio on noin 26,5 miljoonaa euroa.
Investointipäätösten taustalla on Metsä Fibren helmikuussa julkistama päätös investoida uuteen biotuotetehtaaseen.
Kemin Satama Oy ilmoitti maaliskuussa, että se on kilpailutuksen jälkeen valinnut ruoppausurakoitsijaksi Vaasalaisen Wasa Dredging Oy Ltd:n. Laituriurakoinnista vastaa YIT Suomi.
Kemin Satama Oy:n toimitusjohtaja Markku Rautio kertoi tiedotteessa ilahtuneensa hankkeen toteuttamiseen saaduista laadukkaista tarjouksista. Urakoitsijat valittiin Kemin Satama Oy:n asettamien laatumääreiden mukaan.
METSÄ FIBRE on ilmoittanut, että se aikoo käynnistää Kemin biotuotetehtaan vuonna 2023. Tiukka aikataulu edellyttää, että myös Kemin Satamassa kaiken on oltava valmista kesällä 2023. Kemin Sataman talous- ja markkinointipäällikkö Hannu Tikkala kertoo, että Metsä Fibren sellun välivaraston työmaalla rakennustyöt ovat jo alkaneet maa-alueen syvätiivistyksellä.
Satama-altaan ruoppaus puolestaan alkaa toukokuussa ja kestää kaksi avovesikautta. Käytännössä ruoppausta tehdään tänä ja ensi vuonna touko–marraskuun välinen aika.
– Ruoppauksen jälkeen Ajokseen pääsevät 200-metriset alukset täydessä lastissa, sekä tätä suuremmat alukset, joiden syväys on 12 metriä, Tikkala kertoo.
Kemin satama-altaan maa-aines on karkeaa moreenia, joka ei sovellu imuruoppaukseen. Tikkala kertoo, että työ tullaan toteuttamaan kaivuuruoppauksena pitkäpuomisella kaivinkoneella lautan päältä.
Ruoppauksessa kertyvä, 1,1 miljoonan kuution maamassa käytetään satama-alueen itäpuolella sijaitsevan matalan rannan täyttämiseen. Täyttömaan ansiosta satama-alueelle saadaan uutta pinta-alaa noin 20 hehtaaria.
Satama-altaan äärelle rakentuva laituri koostuu 16-metriä korkeista teräsbetonirakenteista. Pituutta sillä on 400 metriä. Aikataulusta johtuen satama-altaan ruoppausta, laiturin rakennusta ja selluvaraston pystytystä viedään satama-alueella eteenpäin yhtä aikaa.
KEMIN SATAMA on yleissatama, joka palvelee monien eri tavaralajien kuljetuksia sekä viennissä että tuonnissa. Toimitusjohtaja Rautio muistutti tiedotteessa, että sataman laajennus merkitsee aiempaa monipuolisempia palveluita ja kustannustehokkaampia kuljetuksia, joista hyötyvät Metsä Fibren ohella myös muut sataman asiakkaat.
Tikkalan mukaan satama-alalla suuntaus on jo pitkään ollut kohti entistä suurempia aluksia. Matala väylä ei välttämättä ole asiakkaan silmissä kiinnostava.
– Esimerkiksi Metsä Fibrellä lähtökohtana oli, että satamassa on voitava liikennöidä myös 200- metrisillä rahtialuksilla.
Näitä, esimerkiksi Kiinaan liikennöiviä rahtialuksia tulee Kemin Satamassa liikennöimään kuukausittain 1–2 kappaletta.
Tikkala uskoo, että aiempaa syvempi väylä on kiinnostava myös esimerkiksi kaivosteollisuuden toimijoiden näkökulmasta.
Uuden biotuotetehtaan myötä sellu nousee Kemin Sataman suurimmaksi tuoteryhmäksi. Vuotuisten sellukuljetusten määrä kasvaa 1,1 miljoonaan tonniin. Lisäystä nykyhetkeen on 800 000 tonnia. Sellun jälkeen volyymeissä toiseksi merkittävin puujaloste on paperi, jota viedään vuosittain 500 000 tonnia tonnia, ja kolmanneksi merkittävin kartonki, jonka vuotuinen vienti on 300 000–400 000 tonnia. Sahatavaran kohdalla volyymit ovat selvästi pienemmät, noin 10 000–20 000 tonnia vuodessa.
– Raakapuuta on satamaan joskus tuotu yli 200 000 tonniakin vuodessa mutta viime vuonna määrä jäi 100 000 tonniin, josta pääosa Baltian maista ja Puolasta, Tikkala kertoo.
Julkaistu Puumies-lehdessä 2021
Lämpöä metsästä
Nuorista, riukuuntuneista metsistä korjattavaa energiarankaa tarvitaan tulevana talvena enemmän kuin koskaan aiemmin. Energiapuun korjuu kielii kuitenkin aina siitä, että metsänkasvatuksessa jotain on mennyt pahan kerran pieleen.
Olkavarren vahvuiset rungot kasvavat kylki kyljessä niin tiheässä, että sekaan ei mahtuisi, vaikka tahtoisi. Valtakerroksessa taivasta kohti kurottavat koivut ja muut lehtipuut. Niiden alla, kasvusta toista metriä jääneinä, sinnittelevät kuuset.
“Tuollaisia onkivapojahan nuo ovat”, toteaa Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen myyntipäällikkö Henri Mommo metsää katsoessaan.
Hankasalmen Ristimäellä sijaitseva nuori metsä näyttää juuri siltä, miltä kuusikko näyttää, jos sen istutuksen jälkeen jättää oman onnensa nojaan 25 vuodeksi. Puuta on paljon. Tiheimmissä kohdissa runkoluku hätyyttelee 4000 runkoa hehtaarilla. Metsänomistajan tilipussia kerryttävää puuta sen sijaan on vähän.
Jos taimikko olisi perattu ja hoidettu aikanaan, tänä vuonna edessä olisi ensiharvennus, josta kertyisi mukava määrä kuitupuuta ja todennäköisesti vähän tukkiakin. Nyt valtaosa puista jää alle kuitupuun läpimittavaatimusten.
“Kasvutappiot ovat järjettömät. Mutta typerintä on, että kaikki uudistamiseen käytetty aika, vaiva ja raha on mennyt hukkaan”, Mommo sanoo.
Unohtuuko ylisukupolvisuuden käsite?
Ristimäen kohde ei ole ainoa laatuaan Suomessa. Nuoria, hoitoa kaipaavia metsiä, joista voidaan korjata energiapuuta, on Metsäkeskuksen mukaan 460 000 hehtaaria. Lisäksi ensiharventaa pitäisi kiireesti 900 000 hehtaaria.
Syitä on useita. Ammattilaisella teetettynä taimikonhoito maksaa kohteesta riippuen noin 350–700 euroa hehtaarilta, mikä osalle metsänomistajista on liikaa. Kuitupuun hinta ei myöskään ole ollut riittävän korkea, jotta ensiharvennuksesta myöhemmin saatavat tulo riittäisivä motivoimaan taimikonhoitoon.
Aina kyse ei ole euroista, vaan taustalla voi olla laajempi, koko metsänomistajakuntaa koskeva muutos. Etämetsänomistaja ei välttämättä veny hoitamaan itse taimikoitaan, vaikka vuodesta toiseen saattaa näin itselleen uskotella.
Mommo näkee kehityksessä viitteitä myös siitä, että suomalaista metsänomistusta leimannut ylisukupolvisuuden käsite on unohtumassa.
“Käykö silloin niin, että jos ei itse hyödy taimikonhoidosta, ei sitä viitsi teettääkään?”
Kemeratuki kannattaa pitää itse
Ajoura johtaa tieltä syvemmälle metsään ja kohta runkojen lomasta vilahtaa Metsätyö Mannisen hakkuukone. Moton ohjaimissa istuu Simeon Iivarinen, joka poimii runkoja kouran leukojen väliin kirurgin tarkkuudella.
“Kuten näkyy, tämä metsä on aikamoista risukkoa. Hetki vierähtää, ennen kuin tästä saa leivottua metsän, runkoa on niin paljon”, Iivarinen sanoo.
“Jos puusto olisi ollut pienempää, tämän olisi kenties voinut vielä raivata, ja ensiharventaa sitten viiden vuoden päästä. Raivaus vain olisi tullut tolkuttoman kalliiksi, 800–900 euroa hehtaarilta”, Mommo sanoo.
Metsänomistaja saa osakarsitusta energiarangasta viisi euroa per motti. Päälle tulevat Kemeravaroista maksettavat nuoren metsän hoidon tuki ja pienpuun keruutuki, jotka yhteensä tekevät 450 euroa hehtaarilta.
Pienpuun keruutuki nousi kesäkuun alussa 20 euroa hehtaarilta. Samalla tukiehtoja muutettiin niin, että jatkossa entistä useampi nuoren metsän hoitokohde voi saada tukea. Muutokset koskivat poistuman määrää ja poistettavien puiden kantoläpimittaa.
Kaupan ehdoissa sovitaan, saako ostaja hakea Kemera-tuen maksettavaksi itselleen vai maksaako Metsäkeskus sen suoraan maanomistajalle. Mommon mukaan tarjous kannattaa aina pyytää niin, että tuen saa maanomistaja.
“Osa ostajista pienentää omaa riskiään sillä, että he pitävät kemeratuen itsellään. Silloin heidän ei tarvitse laskea puulle niin tiukkaa hintaa. Tarjouksia on kuitenkin helpompi vertailla, kun kemera ohjataan aina maanoimstajalle. Tällöin maanomistaja välttää myös sen riskin, että menettäisi rahaa, koska kertymä on arvioitu väärin.”
Konekalusto valitaan kohteen mukaan
Iivarinen on avannut metsään ajouran ja kasaa parhaillaan rankoja nipuksi sen viereen. Osakarsittu ranka näyttää nimensä mukaisesti vähän sinne päin karsitulta, osassa rankoja on oksatkin kiinni.
“Tämän näköisestä metsästä korjataan yleensä osakarsittua rankaa. Periaatteessa rangat voisi korjata oksineenkin, eli kokopuuna, mutta karsinta nopeuttaa rankojen kuivumista”, Mommo sanoo.
Iivarisen työkone on varusteltu Moipu 300 F1 -kouralla, joka Mommon mukaan on tämäntyyppisille kohteille omiaan. Syöttävä ja giljotiinilla katkaiseva koura soveltuu yhtä hyvin joukkokäsittelyyn, jossa useita puita käsitellään samanaikaisesti, kuin integroituun korjuuseen, jossa korjataan samanaikaisesti ainespuuta ja energiapuuta.
“Erilaisille energiapuukohteille soveltuu hieman erityyppinen kalusto. Jos on tarkoitus korjata pelkästään kokopuuta, käytössä on usein giljotiinikatkaiseva koura kaivinkonealustalla. Järeämmillä energiapuukohteilla, joilta korjataan karsittua rankaa, käytetään sen sijaan sahakouraa.”
Iivarinen harventaa metsän samaan tiheyteen kuin missä se olisi normaalin ensiharvennuksen jälkeen, eli noin 1000 runkoon hehtaarilla. Harvennus on tehtävä varoen, sillä pitkään ylitiheässä kasvanut puusto on altis lumi- ja tuulituhoille.
Suositusten mukaan hoidetussa metsässä ensiharvennusta seuraa noin 15 vuoden kuluttua väljennyshakkuu, jossa tukkipuuprosentti voi olla jo 20–40 prosenttia. Nyt metsä pitää jättää hieman suositusväljyyttä tiheämmäksi, joten seuraava harvennus tulee todennäköisesti eteen jo 10 vuoden kuluttua.
“Tavoite on, että metsässä tehdään yksi kuitupuuharvennus. Täällä niitä pitää tehdä kaksi, mikä suoraan sanottuna on typerä tapa kasvattaa metsää.”
TULEEKO ENERGIAPUUSTA VIELÄ PULA?
Rangat saavat kuivua palstalla kesän. Syksyllä ne ajetaan tien varteen ja samalla kertynyt mottimäärä mitataan ajokoneen puntarilla. Muiden puutavaralajien kohdalla mittaus tapahtuu jo korjuun yhteydessä, mutta kapealäpimittaisen energiapuun kohdalla motomitta ei ole riittävän tarkka.
Energiapuun ostaja on entinen Jyväskylän Energia, nykyinen Alva-yhtiöt Oy. Yhtiön voimalaitokset sijaitsevat Jyväskylässä Keljonlahdessa ja Rauhalahdessa ja käyttävät polttoaineenaan joko pääasiassa tai yksinomaan puuta.
Ennen pakotteita Suomeen tuotiin vuosittain Venäjältä noin 2 miljoonaa kuutiometriä haketta. Määrä pitäisi nyt korvata suomalaisella puulla, mikä on Mommon mukaan suuri haaste.
“Energiapuuta ei juuri kannata kuljettaa sataa kilometriä kauemmas. Vaikein tilanne on Itä-Suomessa, missä moni voimalaitos on tähän asti toiminut venäläisellä hakkeella. Pelkäänpä, että ongelmat alkavat vasta realisoitua.”
Kasvava kysyntä näkyy jo hinnoissa. Energiapuulle tyypillistä on, että hinnat vaihtelevat paikkakunnittain, mutta paikoin energiapuusta on maksettu jopa kuitupuuta paremmin. Mommo arvelee, että hinta voi nousta jatkossakin.
“Kyllähän se siltä näyttää, että kuitu ja energiapuu työntävät toisiaan. Onhan teollisuudella maksukykyä ja jos näyttää siltä, että kuitukokoista puuta päätyy polttoon, myös kuidun hinnan on noustava ja energiapuun seurattava perässä.”
PUUTA ENERGIAKSI VAI EI?
Pitäisikö puuta polttaa? Kotimaassa metsänomistajien etujärjestöt ja metsäteollisuus ovat olleet asiasta eri linjoilla ja nyt myös EU:n ympäristövaliokunta on lisännyt lusikkansa soppaan toteamalla, ettei puu jatkossa ole uusiutuvaa energiaa.
“On vaikea kuvitella, että ympäristövaliokunnan ehdotus menisi sellaisenaan läpi. Joku kompromissi pitää löytyä. On totta, että polttaminen vapauttaa puussa olevan hiilen hiilidioksidiksi ilmakehään, mutta kyse on kuitenkin eri kierrosta kuin vaikkapa kivihiilen kohdalla”, Mommo sanoo.
“Oma kantani on, että parempi on käyttää energiapuu hyväksi tällaisista kohteista, jotka ovat alun perin puuntuotantoon tarkoitettu, ja jättää enemmin viimeiset vanhat metsät hakkaamatta.”
Julkaistu Aarre-lehdessä 2022
S. ja A. Bovalliuksen säätiön metsille FSC-sertifikaatti
Pieksämäkeläisen S. ja A. Bovalliuksen säätiön metsienkäytössä huomioidaan sekä ympäristö- että talousnäkökohdat. Sertifikaatti tukee molempien toteutumista.
Pieksämäkeläisen S. ja A. Bovalliuksen säätiön metsät liitettiin Metsä Groupin FSC-ryhmäsertifikaattiin alkuvuodesta. Säätiö tukee kuulovammaisia ja kommunikaatioesteisiä järjestämällä ammatillista koulutusta Ammattiopisto Spesiassa ja edistämällä heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Lisäksi säätiö jakaa apurahoja ja avustuksia säätiön tarkoitusta toteuttaviin kohteisiin.
”Haluamme olla vastuullinen toimija, ja huomioida toiminnassamme sekä yhteiskunnan että luonnon. Tähän arvomaailmaan ja näihin pyrkimyksiin FSC-sertifiointi sopii hyvin”, S. ja A. Bovalliuksen säätiön hallituksen puheenjohtaja, metsänhoitaja Antti Heikkilä sanoo.
FSC edellyttää, että 5 % maa-alasta maista jätetään kokonaan metsänkäytön ulkopuolelle, ja toisella 5 %:lla metsänkäyttö on rajoitettua. Tämän lisäksi metsään jätetään järeitä, eläviä säästöpuita, lahopuuta ja suojavyöhykkeitä esimerkiksi vesistöjen rannoille.
Monimuotoisuutta metsiin
Bovallius-säätiö on ollut Metsäliitto Osuuskunnan jäsen vuodesta 1947 ja sillä on ollut metsänhoitosopimus Metsä Groupin kanssa vuodesta 1995. Säätiön metsiä hoitaa metsäomaisuuden hoidon metsäasiantuntija Juha Klemettinen, joka myös kartoitti säätiön mailta soveltuvat suojelukohteet.
”Säätiön metsiä on jo aiemmin suojeltu esimerkiksi soidensuojeluohjelman kautta. Lisäksi sillä on kaupungin läheisyydessä virkistyskäytössä olevia ja maisemallisesti arvokkaita metsiä”, Klemettinen sanoo.
Metsänhoidossa monimuotoisuus huomioidaan monin tavoin. Hakkuissa jokaiselle hehtaarille jätetään neljä tekopökkelöä, eli 2–4 metrin korkeudelta katkaistua runkoa. Lahotessaan tekopökkelöt tarjoavat elinympäristön monelle uhanalaiselle eliölajille, sekä kodin kolopesijöille.
Eläinten viihtyvyyttä parannetaan jättämällä metsiin raivaamattomia suojatiheikköjä ja palanutta puuta vaativien eliöiden elinoloja kohennetaan esimerkiksi säästöpuuryhmiä polttamalla.
Sertifikaatti lisää puun kysyntää markkinoilla
Suomessa on käytössä kaksi sertifiointijärjestelmää PEFC ja FSC. FSC:n kautta sertifioituja metsiä on Suomen metsäpinta-alasta noin 10 %. Kiinnostus sitä kohtaan on kasvussa ja FSC-sertifioidulle puulle on markkinoilla kysyntää.
Bovallius-säätiö omistaa Pieksämäellä 2 200 hehtaaria metsää, ja metsätaloudesta saatavat tulot ovat sille keskeinen tapa rahoittaa apuraha- ja avustustoimintaansa. Säätiön metsät on sertifioitu PEFC:n kautta jo aiemmin, joten nyt metsillä on tuplasertifikaatti.
”Eri markkinoilla on erilaiset odotukset ja arvostukset. Isona metsänomistajana haluamme, että puutavarallamme on markkinoita ja uskon, että FSC-sertifikaatti edistää suomalaisen puun kysyntää”, Heikkilä sanoo.
Metsä Group tiedote 2021
”Metsä Groupin rohkeus teki vaikutuksen”
Yhteiset arvot – pitkäjänteisyys, vastuu ja halu kasvaa kannattavalla tavalla – ohjaavat toimintaa yrittäjyydessä, metsän omistamisessa ja osuuskuntatoiminnassa, sanoo Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen tuore jäsen Jussi Vanhanen.
Mielenkiintoinen ehdotus, Jussi Vanhanen ajatteli sulkiessaan puhelimen. Headhunter kysyi, olisiko
Vanhanen käytettävissä, kun Metsä Groupin emoyrityksen Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen jäsenistä seuraavaan kerran äänestettäisiin.
Vanhanen tutustui yhtiöön, keskusteli Metsäliiton hallinnon edustajien kanssa ja vakuuttui.
Neljä tekijää vaakakupissa
– Kiinnostuin Metsä Groupista neljästä syystä. Olen tehnyt pitkän uran metsäteollisuudessa, pakkaustoimialalla. Uskon, että pystyn antamaan jotain yhtiölle ja samalla oppimaan itse, Vanhanen sanoo.
Vanhanen oli seurannut Metsä Groupin matkaa kuilun partaalta uuteen nousuun. Häneen teki vaikutuksen se, miten nopeasti yhtiössä siirryttiin saneerausvaiheesta investointeihin.
– Vuonna 2014, Äänekosken biotuotetehtaan investointipäätöksen aikaan, rupesin seuraamaan yhtiötä tarkemmin. Olisi ollut helppoa jäädä parantelemaan asemia pikkuhiljaa, mutta sen sijaan johdolla oli rohkeutta sanoa, nyt painetaan kaasua.
Kolmantena tekijänä vaakakupissa painoi Metsä Groupin omistustausta.
– Metsäliitto osuuskunnan omistaa 100 000 yksityistä metsänomistajaa, mikä on hieno esimerkki kotimaisesta, hajautusta omistamisesta.
Neljäs tekijä liittyy kysymykseen pohjoisten metsien tulevasta käytöstä.
– On sovitettava yhteen ilmasto- ja ympäristökysymykset sekä aluepolitiikka. Tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa olen mielelläni mukana.
Finnpapin kautta metsäteollisuuteen
Vanhanen opiskeli oikeustieteitä ja valmistui juristiksi vuonna 1995.
– Alavalintaani ei ohjannut suvun esimerkki, vaan sattuma. Tiesin, että juristin on mahdollista päästä diplomaattitehtäviin, ja olin jo silloin kiinnostunut kansainvälisistä kontakteista.
Diplomaattia Vanhasesta ei tullut. Ensimmäinen työpaikka avautui suomalaisten paperinvalmistajien yhteisessä myyntiorganisaatiossa Finnpapissa.
– Finnpapin kautta löysin metsäteollisuuden.
Nuori, sanavalmis ja mahdollisuuksiin tarttuva mies pantiin merkille ja pian hänet oli rekrytoitu UPM:n palvelukseen. UPM:llä Vanhanen työskenteli eri tehtävissä, eri puolilla maailmaa 14 vuotta, ja istui myös yhtiön johtoryhmässä viiden vuoden ajan.
– Olin tyytyväinen mutta samaan aikaan tuntui, että jotain muutakin pitäisi vielä nähdä. Ajatus siitä, että jatkaisin samaa uraa vielä 25 vuotta, oli vaikea.
Vuonna 2013 Vanhanen irtisanoutui.
Business fictionia lama-ajan Suomesta
Sapattivapaalla liikemiehestä kuoriutui kirjailija.
– Olin pitkään kypsytellyt mielessäni tarinaa kolmesta kaveruksesta, joiden ystävyys joutuu koetukselle 1990-luvun Suomessa ja lama-ajan yritysmaailman pyörityksessä.
Vanhanen työsti tarinaansa säntillisesti joka arkipäivä 9.30–16. Esikoisromaani Vapaus, Veljeys, Ahneus kertoo ystävyydestä, kunnianhimosta, miehistä ja heidän johtamistaan yrityksistä. Kirja ilmestyi vuonna 2016 ja siitä on jo otettu toinen painos.
– Romaani on puhtaasti fiktiivinen, siitä olin tarkka. Sen sijaan yritysmaailmasta tunnistettavia tilanteita siinä on.
Vexve oli elämäntapamuutos
Sapattivapaalta Vanhanen headhuntattiin vielä hetkeksi metsäteollisuuden palvelukseen. Hän työskenteli vuoden 2014–2017 Wienissä pakkausmateriaali- ja paperiyhtiö Mondissa.
– Halusin nähdä, millaista työ olisi ei-suomalaisessa firmassa. Ihan kiinnostavaa. Mutta ei niin erilaista kuitenkaan.
Vuonna 2017 Vanhanen siirtyi Vexve Armatury Groupin toimitusjohtajaksi. Se ei ollut pelkkä uramuutos. Se oli elämäntapamuutos.
– Koin, että minusta tuli yrittäjä. Pistin Vexveen kaiken, mitä voin, ja mitä pankki antoi.
Vanhanen perustelee päätöstään halulla kokea yrittäjätunne.
– UPM:ltä yrittäjäksi siirtyneen kollegani sanoin: The highs are higher and the lows are lower. Huiput ovat korkeampia ja suvannot syvempiä. En itse käyttäisi samoja sanoja, mutta tunnistan kuvauksen.
Yrittäjyydessä, metsänomistajuudessa ja osuuskuntatoiminnassa Vanhanen näkee paljon samaa. Yhteisiä arvoja ovat pitkäjänteisyys ja vastuu sekä halu kasvaa kannattavalla tavalla.
– Metsä Groupin omistajastrategian tavoitteena on kasvattaa omistajajäsenten varallisuutta. Tähän pyrin myös hallituksen jäsenenä.
Kuunnelkaa lapsianne
Kiinassa ajateltiin vielä 15 vuotta sitten, että muovi on kuitua ekologisempi vaihtoehto. Perustelu? Muovin valmistukseen ei tarvitse kaataa puita.
– Näin tuskin enää ajatellaan, vaikka kuidun alkuperä on yhä pinnalla.
Vanhasen mukaan Metsä Groupin selluliiketoiminta luo pohjan kuidun käytölle. Nykyiset kuitua jalostavat liiketoiminta-alueet – Metsä Boardin pakkausratkaisut, Metsä Tissuen pehmopaperit ja Metsä Springin tekstiilikuitu ja 3d-kuitutuotteet – ovat kaikki vahvoja omalla sarallaan.
– En heti keksi kuidulle taloudellisesti ja ekologisesti parempaa korvaajaa. Tekstiilikuitu ja 3d-kuitu ovat molemmat mielenkiintoisia, tulevaisuuden ratkaisuja.
Tulevaisuuteen Vanhanen kehottaa katsomaan myös metsäkeskustelussa. Metsän omistajuus on siirtymässä uudelle sukupolvelle, joka ajattelee asioista osin eri tavoin kuin vanhempansa.
– Nuorilla on käsitys siitä, mihin maailma on menossa, joten on tärkeä ottaa heidät mukaan keskusteluun. Kuunnelkaa lapsianne.
Metsä Groupin Viesti 2022
Ruisleipäakatemiassa leivotaan kaverin kanssa
Kahden naisen oivalluksesta kehkeytyi koko kylää rikastuttava perinne. Jo 30 nuorta on oppinut akatemiassa ruisleivän leipomisen perinteikkään taidon.
Aamulla Tuire Kettunen alusti taikinan. Hän lisäsi tiinuun vettä, suolaa, palan hiivaa ja ruisjauhoja sen verran, että tiinussa kuplinut velli sakeni taikinaksi.
Yhdentoista aikaan saapuivat Hanna Kaihlajärvi sekä Ida (17) ja Anni (14) Mustamäki.
”Tapasimme Hannan kanssa päivitellä, miten emme koskaan ehdi kyläillä toistemme luona ja miten ruisleipääkään ei tule leivottua”, Kettunen kertoo samalla, kun kaataa taikinan pöydälle.
”Sitten keksimme yhdistää nämä kaksi asiaa.”
Ensin naiset leipoivat kahdestaan, vuorotellen jommankumman kotona. Molemmista tuntui tärkeältä, että taito siirtyisi sukupolvelta toiselle. Syntyi ruisleipäakatemia.
”Ainakin 30 nuorta on ollut mukanamme leipomassa”, Kaihlajärvi laskee.
Ida ja Anni Mustamäki ovat kokeneita akatemialaisia ja ryhtyvät tottuneesti muovaamaan taikinaa limpuiksi.
”Muistakaa painella riittävästi, ettei limppuun jää anoppi sisälle”,
Kettunen muistuttaa.
Anoppi limpussa tarkoittaa, että limpun kuori irtoaa paistettaessa leivästä ja limpusta tulee kohokuorinen.
Ruisleipäakatemian limppu leivotaan juureen paikallisista jauhoista. Kettusen juuri on Jyväskylän Mankolasta, jossa vielä 1990-luvulla toimi kotitalousoppilaitos. Kaihlajärven juuri on siirtynyt kotitilalla sukupolvelta toiselle.
”En edes tarkkaan tiedä, miten vanha se on. Sukumme on asunut tilalla 200 vuotta, joten juurikin voi olla yli satavuotias.”
Kaihlajärvi on kaulinnut taikinasta levyn, josta painelee piparkakkumuottia apunaan käyttäen sydämen muotoisia kakkaroita.
”Kyllä on leppeä taikina. Savossa asuva ystäväni sanoisi, ettei näin pehmeää voi leipoa. Siellä taikinan pitää olla niin kova, että nyrkit on veressä.”
Puolilta päivin kymmenen litran taikinasta on leivottu 24 limppua ja kolme pellillistä kakkaroita. Kettunen ryhtyy valmistelemaan 300-asteiseksi lämmitettyä leivinuunia. Hän kaapii tuhkat tuhkaluukkuun ja pesee
lopuksi arinan kuumalla vedellä.
”Me täällä ruisleipäakatemiassa toivotaan, että jokainen löytäisi oman leipomiskaverin. Kun tätä tekee kahdestaan, tästä tulee taikinaterapiaa”, hän sanoo.
Kettunen ja Kaihlajärvi ovat leiponeet yhdessä yhdeksän vuotta. Yhteistyö on hioutunut tasolle, jolla itse leipomisesta ei tarvitse enää puhua: kun toinen ottaa kupin, toinen tietää tuoda jauhot.
Samalla, kun kädet vaivaavat taikinaa, ajatukset nousevat siivilleen.
Leipomisen lomassa syntyneistä ideoista ovat saaneet alkunsa esimerkiksi koko kylän yhteinen juhannusateria ja kuoro, johon tervetulleita ovat kaikki itseään laulutaidottomina pitävät.
Ida Mustamäki poimii leipälapiota apunaan käyttäen uunista limpun ja koputtaa sen pohjaa, joka kumisee vastaukseksi. Ääni kertoo, että limppu on kypsä.
Kettunen ja Mustamäen sisarukset nauttivat limppunsa mieluiten tuoreena, Kaihlajärvestä ruisleipä vain paranee vanhetessaan. Yhtä mieltä kaikki ovat siitä, että viipaleen pitää olla ohut, korkeintaan neljämillinen.
”Ruisleipä kuuluu sekä aamu- että iltapalaan ja on parhainta juuston kanssa”, Ida Mustamäki sanoo.
Tapana on, että valmiit limput jaetaan leipojien kesken. Joulu on oven takana, joten näistä limpuista moni annetaan lahjaksi.
”Käsintehty ruislimppu on perinteinen tuliainen ja lahja, jota arvostetaan edelleen”, Kettunen sanoo.
Lähipiiri arvostaa limppuja niin paljon, ettei muita lahjoja ole enää vuosiin ollut tarpeen viedäkään.
Julkaistu Kantrissa 2018
Suomalainen koivu on raivaamassa tietään sairaaloihin ja leikkaussaleihin
UPM jalostaa nanosellusta hydrogeeliä, jota voidaan käyttää lääketutkimuksissa sekä haavojen ja palovammojen hoidossa.
UPM on osoittanut, että suomalainen koivu taipuu myös terveysteknologisiin sovellutuksiin. Yhtiö jatkojalostaa osan valmistamastaan koivuselluloosasta nanoselluloosaksi. Näin syntyvää nanomittakaavan kuituja ja vettä sisältävää hydrogeeliä voidaan käyttää solujen ja kudosten kasvatusalustana (GrowDex®), 3D-solutulostuksessa (GrowInk™) ja haavan hoidossa (FibDex®).
Yksi mahdollinen käyttökohde UPM:n kehittämälle hydrogeelille ovat syöpälääketutkimukset. Kun uusi, lupaava lääkemolekyyli löytyy, sen vaikutusta testataan ensin solukokeissa.
”Yleensä solujen kasvatusalustana käytetään kollageenia, joka on eläinperäinen tuote ja jonka jokainen valmistuserä on hieman erilainen. Tällöin tutkija ei voi olla aivan varma siitä, johtuiko saatu soluvaste lääkeaineesta vai kasvatusalustasta”, UPM Biomedicals liiketoiminta-alueen johtaja Johana Kuncová-Kallio kertoo.
Ensimmäinen jälleenmyyntisopimus solmittu
Uusien biolääketieteen sovellutusten eteen on UPM:ssä tehty tutkimustyötä jo pitkään. Esimerkiksi FibDex haavanhoitosidoksen kehitystyö alkoi yhteistyössä Helsingin Yliopiston kanssa jo vuonna 2009.
”Prekliiniset kokeet tehtiin vuosina 2011–2013 ja kliiniset potilaskokeet vuosina 2014–2018. Vuonna 2019 FibDexille saatiin myyntilupa Euroopassa ja tänä vuonna solmimme ensimmäisen jälleenmyyntisopimuksen Suomeen,” Kuncová-Kallio kertoo.
Tällä hetkellä FibDexiä voidaan käyttää esimerkiksi ihosiirteiden ottokohtahaavojen hoidossa. Ihosiirteitä tarvitsevat esimerkiksi palovammapotilaat, ihosyöpäpotilaat ja kosmeettisia leikkauksia tarvitsevat potilaat. Sidos asetetaan vaurioituneen ihon ottokohdan päälle ja se irtoaa itsestään, kun iho on parantunut.
UUSIEN SOVELLUTUSTEN KARTOITUS JATKUU
Ensimmäinen kliininen, CE-merkitty tuote, on edellyttänyt muutosta myös yhtiön prosesseissa.
”Aiemmin olemme toimittaneet sairaaloihin kopiopapereita ja tarroja. Nyt olemme päässeet leikkaussaleihin. Prosesseissa on jouduttu siirtymään ämpärimitoista millilitroihin ja nanometreihin ja laboratoriossa steriilin tuotteen valmistukseen. Tämä on ollut meille iso ja opettavainen tarina.”
Johana Kuncová-Kallio vakuuttaa, että nanosellun kohdalla on otettu vasta ensimmäinen askel. UPM etsii ja kehittää uusia terveysteknologisia sovellutuksia jatkuvasti. Työtä tehdään yhdessä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja lääkeyritysten kanssa.
”Meillä on 60 projektia meneillään ja 370 patenttia portfoliossamme.”
Julkaistu AGRImedia.fi-verkkolehdessä 2019
Suomalainen pakuri viedään nyt käsistä
Pandemian myötä pakurin jatkojalostajat karsivat hankintaketjujaan, mikä lupaa hyvää kotimaisen pakurin kysynnälle. Osa metsänomistajista on jo tarttunut tilaisuuteen ja aloittanut viljelyn.
Vaikka korona monella alalla on saanut aikaan äkkipysähdyksen, pakurimarkkinoilla vaikutus on ollut päinvastainen: jarrun sijaan on painettu kaasu pohjaan.
Pohjoismaiden suurimpiin pakurikäävän ostajiin kuuluvan KÄÄPÄ Forestin metsäpalvelujohtaja Henri Lokki kertoo, että tällä hetkellä pakuria ostettaisiin moninkertaisesti se määrä kuin mitä yritys kykenee toimittamaan.
”Myyntimme on lyhyessä ajassa kasvanut 450%. Tiedusteluja tulee melkeinpä ovista ja ikkunoista.”
Pakuri on pakurikäävän muodostama, tummanpuhuva ja rosopintainen kasvannainen, jonka voi löytää koivun kyljestä. Pakuri sisältää runsaasti antioksidanttisia ainesosia ja sitä käytetään erilaisten hygieniatuotteiden ja vastustuskykyä tukevien lääkevalmisteiden raaka-aineena.
”Pakuri luetaan mukaan lääkinnällisiin sienilajeihin, joiden käyttö on yksi nousevista megatrendeistä erityisesti Kauko-Idässä”, Lokki sanoo.
Pakurin jalostajat ovat tähän asti hankkineet raaka-aineensa pääosin Kiinasta mutta pandemian vuoksi ne ovat nyt joutuneet kääntämään katseensa kohti Eurooppaa, ja erityisesti Suomea. Lokin mukaan pakuria raaka-aineena käyttävät yhtiöt pyrkivät lyhentämään alihankintaketjujaan, mikä takaa sen, että myös pandemian jälkeen kotimaiselle pakurille riittää kysyntää.
Metsänomistajien kiinnostus kasvussa
Metsäkeskuksen yrityspalveluiden asiantuntija Marko Ämmälän mukaan pakurin viljely kiinnostaa yhä useampaa metsänomistajaa.
”Erityisesti isot metsänomistajat ovat heränneet”, Ämmälä sanoo.
Ämmälä näkee pakurikiinnostuksessa viitteitä laajemmasta arvojen muutoksesta: Metsää halutaan hyödyntää mahdollisimman laaja-alaisesti, ei pelkästään puuntuotannon näkökulmasta.
”Pakurin viljely ei sulje pois perinteistä metsätaloutta, vaan tarjoaa siihen todella mielenkiintoisen lisän ja metsänomistajalle mahdollisuuden saada tuloja myös puuntuotannollisesti vähäarvoisesta metsästä.”
Pakurin viljelyyn soveltuvat sekä hies- että rauduskoivikot ja koivuvaltaiset sekametsät. Hehtaarin alalta pakuri ympätään, eli istutetaan noin 400–500, rinnankorkeudeltaan vähintään 10-senttiseen runkoon.
Pakuri ympätään niihin runkoihin, jotka normaalisti poistettaisiin myöhemmissä harvennuksissa.
Kasvaessaan sieni heikentää isäntäpuunsa kasvua, joten tukiksi tarkoitettujen puiden kehitys ei merkittävästi hidastu.
”Valtapuiden kasvu hidastuu muutamaksi vuodeksi, mutta pakurin taloudellinen arvo on niin suuri, ettei kasvun hidastumisella ole merkitystä”, Henri Lokki sanoo.
Tuotto-odotus 18 000 euroa hehtaarilta
Ensimmäinen sato on korjattavissa 5–15 vuoden kasvatuksen jälkeen. Keskimäärin hehtaarilta on lupa odottaa 600 kg:n saalista per sato. Ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen pakuri jatkaa kasvuaan kunhan sadonkorjuu tehdään huolellisesti
”Pakurikilon markkinahinta on 30 euroa, joten maltillisestikin arvioiden metsänomistajan saama tuotto on 18 000 euroa hehtaarilta. Sama tulo kuin tukkikoivikosta, mutta vain huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Ja koska alueelta voidaan korjata useampi pakurisato ja lopuksi vielä ymppäämättä jääneet koivutukit, paranee tulos entisestään”, Lokki sanoo.
Ämmälän mukaan pakuria viljelypinta-alat ovat tällä hetkellä joitain satoja hehtaareja. Varaa viljelymäärien kasvattamiseen on.
”Pakurin potentiaali maailmalla on valtava. On meidän kaikkien menetys, jos emme rohkeasti tartu mahdollisuuteen.”
Kääpä Forestin tiedote 2020